lauantai 2. elokuuta 2014

Kuvia eiliseltä

<3


Ensi viikolla on seuraava tiineystarkastus ja nyt jo on alkanut hieman jännittää. Toivon todella, että varsa on vielä matkassa! Ainakin Mymmeli on käytökseltään uusi hassu itsensä, eli hyvin hellyydenkipeä ja kauhean puhelias. On tamma toki ennenkin hörissyt esimerkiksi ruokia saadessaan, mutta nyt hörinää, hirnuntaa ja muuta höpötystä tulee jatkuvasti ja sellasissa tilanteissa missä ei ennen ole tullut. Nyt myös rapsutukset ja halimiset kelpaavat ja Mymmeli oikein kerjää lisää hellimistä. Ennen taas rapsutella on saanut vain hetken, kunnes tamma on päättänyt, että nyt riittää. Enää mitään kiukuttelua tai mielialanmuutoksia ei ole, vaan Mymmeli on jotenkin paljon levollisempi ja tasaisempi. Noh, kaikki peukut pystyyn, että ultrassa saadaan hyviä uutisia! 

Viikko-ohjelmaamme on nyt kuulunut pari rankempaa koulutreeniä, muutama jumppapäivä ja muutama maastoilupäivä. Mymmeli on ollut tosi kiva ratsastaa ja olemme saaneet pidettyä hyvän fiiliksen tekemisessä mukana. Rankemmissa treneissä olen tehnyt vähän enemmän kokoamisia, temmonmuutoksia ja keskiaskellajipätkiä, laukka-käynti siirtymisiä, väistöjä, avoja jne. Hyviä pätkiä, joissa Mymmeli liikkuu kantaen itsensä rehellisesti ja ollen hyvin takaosan päällä, tulee paljon ja pystyn vaatimaan asioita ihan erinlailla kuin ennen kesää. Kun suurimmat ongelmat saatiin ratkaistua Annalla ollessa, olen oppinut ratsastamaan paremmin ja vaatimaan Mymmeliltä ihan eri tavalla asioita. Täytyi vaan löytää ne oikeat nappulat. Ennen jouduin todella paljon ratsastamaan ja tekemään eri tehtäviä, ennen kun sain Mymmelin läpi, pohkeen eteen ja kantamaan itsensä rehellisesti. Nyt Mymmeli on heti alkuverkasta lähtien  hyvin rento ja yhteistyöhaluinen, ja ihan pienellä ratsastamisella saan sen läpi ja hyväksi. Fiilis säilyy hyvänä koko ratsastuksen ajan ja pitkästä aikaa treenaaminen on oikeasti kivaa! 



Maastopäivinä ollaan käyty paljon kiipeilemässä metsässä, sillä nyt syksyn ehdoton päätavoite on pitää Mymmeli hyvässä kunnossa ja vahvistaa kroppaa. Erityisesti takaosa on heikentynyt lukuisten saikkujen takia, joten nyt kasvatetaan lisää lihasta -varsinkin peppulihasta- ja vetristetään kroppaa könyämällä vaikeammassa epätasaisessa maastossa. Maastoreissut selvästi myös piristävät Mymmeliä ja onhan se ihanaa nauttia aurinkoisista ilmoista pitkillä maastolenkeillä tamman paljaassa selässä keikkuen! Pitää vain muistaa pysyä kaukana kaikista maailman ojista sun muista, sillä ojat ovat tulleet meille tänä vuonna liiankin tutuiksi ja niissä heikko takajalka aina kipeytyy uudelleen...

Eilen meillä oli jumppapäivä ja en mennyt kauhean kauaa. Verryttelin ensin pitkään taivutellen isoilla ympyröillä ja erilaisilla kaarevilla teillä tehden paljon suunnan muutoksia. Mymmeli oli vähän säpäkämpi ja reaktiivisempi, sillä oli melko tuulinen ilma. Nopeasti sain tamman kuitenkin unohtamaan huojuvien pusikoiden tuijottelun ja keskittymään työntekoon. Ravailujen ja muutamien siirtymisten jälkeen otin laukassa ensin kevyessä istunnassa muutaman kierroksen ja sen jälkeen hyvin pitkässä ja avonaisessa muodossa taivutteluja ympyrällä myötä- ja vastalaukassa. Heikko oikea takajalka on menettänyt sakuilla voimaa ja lihasta, mistä johtuen oikea laukka on huomattavasti voimattomampaa kuin vasen laukka. Oikeassa kierroksessa Mymmeli ei jaksa vielä kantaa kauhean kauaa itseään, joten jalkaa täytyy vahvistaa pikkuhiljaa menemällä hyvää laukkaa lyhyissä pätkissä näin aluksi, eikä esimerkiksi huonoa laukkaa pitkissä pätkissä. Oikeanlainen työskentely kuitenkin on se, mikä vahvistaa ja on hyödyksi.




Verkkojen jälkeen aloitettiin työskentelemään ihan perusasioiden parissa tehden paljon voltteja, temmonmuutoksia ja väistöjä. Koska päivän ratsastus oli tarkoitus pitää kevyempänä, otin vain lyhyissä pätkissä muutaman kerran Mymmeliä vähän kootummaksi ja muuten ratsastin pidemmässä ja matalemmassa muodossa. Halusin vain saada jumpattua kylkiä hyvin auki ja takaosan työskentelemään aktiivisesti. Mymmeli oli aika hyvä ja rento, joten kauaa ei tarvinnut ravissa työskennellä. Laukassa tein myös vähän temmonmuutoksia ja suuria ympyröitä taivutellen enemmän. Mymmeli jaksoi työskennellä hyvin kropan läpi ja oli kivan tuntuinen, joten lopeteltiin melko pian. 

Nyt joudutaan muutama päivä menemään vähän varovaisemmin, sillä etukenkä uhkaa irrota pian ja kengitys on vasta keskiviikkona... Suunnitteilla on kuitenkin lähteä viimeistään ensi viikonloppuna uittamaan paremmalle rannalle, jos nyt päästäisiin uimaan asti! Täytyy vain muistaa olla varovainen levien sun muiden suhteen...


2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää teidän meno noissa ratsastuskuvissa, Mymmeli on kivan rennon näköinen (: Kenet sait houkuteltua ottamaan kuvia teidän menosta? Sun pitäisi nimittäin saada kyseinen henkilö kuvaamaan useamminkin, kun noin hienoja otoksia saa ikuistettua (;

    Sormet ristissä että varsulilla on kaikki hyvin kun tiineystarkastus teille koittaa! Ihana kyllä kun Mymmelistä on kuoriutunut oikein hellyydenkipeä halinalle tiineyden myötä.. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja on ihanaa kun kommentoit aina niin kivoja kommentteja! :) Äitini otti ratsastuskuvat ja toivottavasti hän ehtii näin syksyn tullen kuvaamaan useamminkin. Jep, toivotaan että kaikki olisi hyvin ja varsa ylipäätänsä vielä menossa mukana! Mymmeli tosiaan on nyt oikein ihana pikku halinalle <3

      Poista