maanantai 28. heinäkuuta 2014

Viime viikot puhelinkuvina

Heinäkuun alussa juhlimme tallityöntekijämme synttäreitä ja pitihän sitä poninkin kanssa päästä samaan kuvaan, kerrankin kun olin vähän laittautunut! // Mymmeli on laiduntanut tyytyväisenä päivät pitkät, eikä paarmoista tai muista ötököistä ole ollut sille juuri mitään haittaa -onneksi.

Koulutreenien lisäksi ollaan nyt maastoiltu paljon tehden ihania pitkiä lenkkejä nauttien kesäilmoista ja kivoista maastoista. Kävimme yksi päivä kahlailemassa meressä ja yllättäen Mymmeli käveli suoraan veteen ja olisi halunnut mennä syvemmällekin ihan omasta tahdostaan, Annalla ollessamme tamma taas ei suostunut lähellekään vettä... :D // Kuumilla ilmoilla olen ratsastanut aina iltaisin ja päässyt samalla seuraamaan upeita auringonlaskuja, ihana kesä.

Mymmeli on muuttunut nyt tiineyden myötä luonteeltaan paljon kiltimmäksi ja lempeämmäksi. Nyt sitä tullaan aina höristen vastaan laitumelta hakiessa ja ollaan niin rapsutusten kipeitä koko ajan. // Erilaisia herkkuja on tultu syötyä urakalla nyt lähiaikoina, smoothiet ovat ehdottomasti lemppareitani!

Helteitä on riittänyt ja päivät ovat kuluneet aurinkoa ottaen ja kesäherkkuja syöden -täydellistä!


2 kommenttia:

  1. Ohhoh, blogi on tosiaan kokenut kunnon muodonmuutoksen! Kiva kuitenkin, että jatkat kirjoittelemista, juttujasi on nimittäin mukava lukea (:
    Reissusi Annalle kuulosti hyvin mielenkiintoiselta, ja kiva jos sait sieltä paljon oivalluksia ja apuja omaan ratsastukseesi ja muutenkin hevosenkäsittelytaitoihin. Kiinnostaisi tietää, että saitko valmennuksia tallilla autteluasi vastaan, vai jouduitko maksamaan niistä? Harmi kyllä ettet saanut enempää kuvia otettua, niitä olisi katsellut enemmänkin.
    Ja todella suuret onnittelut Mymmelin tiinehtymisestä! Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan ja ensi kesänä saamme lukea postauksia varsan elämästä (: Onko itselläsi jo mitään villejä haaveita, minkälaisen haluaisit sen olevan? (; Musta pitkäjalkainen ratsu olisi kyllä aika komea kouluradoilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoksia on tosiaan tullut ja osa on jopa vielä tekemättä. Oi, ihana kuulla! :)
      Reissu oli kyllä ikimuistoinen ja opin siellä valtavasti. Valitettavasti en voi vastata kysymykseesi, sillä sopimuksemme tarkemmat yksityiskohdat ovat vain minun ja Annan välisiä asioita. Jep, olisi kyllä ollut ihana saada enemmän kuvia muistoksi, mutta kuvaajia oli vaikea saada ja itsekään en ehtinyt juuri ollenkaan kuvailemaan :(
      Kiitos todella paljon, toivotaan! Jos nyt oikein saisin haaveilla, niin toivoisin mustaa tähtipäistä eleganttia oria (joka myöhemmin toki ruunattaisiin). Liikettä ja kapasiteettia kouluradoille olisi paljon ja sillä olisi rohkea ja selväpäinen kilpahevosen luonne ;)

      Poista